news

Rengasrikko pudotti Lindholmin kärkipaikalta takaa-ajajaksi
01 August 2025
Toksport WRT:n Emil Lindholmin ja Reeta Hämäläisen WRC2-luokan kärkipaikka vaihtui Laukaa 2:lla (EK 6) Jyväskylässä rengasrikkoon ja pettymykseen. Perjantain jälkeen suomalaiskaksikko ajaa Škoda Fabia RS Rally2:lla WRC2-luokassa kahdeksantena.
 
Emil Lindholmin ja Reeta Hämäläisen Suomen MM-ralli käynnistyi suunnitelmien mukaisesti. Harjun kaupunki-EK sujui torstai-iltana varmasti. Perjantaina siirryttiin soralle, ja ohjelmassa oli neljä kahdesti ajettavaa erikoiskoetta sekä päivän päätteeksi Harjun kaupunki-EK toistamiseen.

Aamupäivän ensimmäisen lenkin jälkeen WRC2-luokassa kaksi pohja-aikaa ajanut Lindholm saapui Paviljongin päivähuoltoon Jyväskylään luokan kärkipaikalla. Huollon jälkeen iltapäivälenkin ensimmäinen EK Laukaa 2 muodostui suureksi pettymykseksi. Lindholmin Škodan takarengas osui noin kilometri EK:n lähdöstä maapenkkaan ja tyhjeni hitaasti.

He eivät ryhtyneet renkaan vaihtoon EK:lla, ja se oli oikea päätös. Tyhjällä takarenkaalla EK:n maaliin ajanut suomalaiskaksikko hävisi luokan pohja-ajalle 1:08.1 minuuttia. Aikatappiota kertyi vähemmän verrattuna siihen, mikäli he olisivat pysähtyneet vaihtamaan renkaan uuteen.

Kärkipaikalta putoaminen takaa-ajajan rooliin oli heille kuitenkin suuri pettymys.

- Noin kilometri EK:n lähdöstä sellaisessa täysillä ajettavassa vasurissa automme nousi mutaliirtoon, mutka meni leveäksi ja takarengas osui maapenkkaa. Osuman seurauksena rengas tyhjeni hitaasti. Ihan oma virhe. EK:lla oli ollut rankkasade, joten olisi pitänyt ajaa se alku enemmän tunnustellen.

- Realistisesti ei meillä ole enää kärkeen asiaa, mutta annetaan mennä ja nautitaan hienoista erikoiskokeista. Tämä kisa on hieno, ja otetaan ilo irti siitä, että saadaan olla täällä ajamassa rallia. Yritetään hyviä EK-aikoja. Yleisöä on ollut reitin varrella paljon kannustamassa, joten ajetaan heille, Lindholm lupaa.

Suomen MM-ralli jatkuu huomenna lauantaina, joka on rallin pisin kilpailupäivä. Sen kahdeksan erikoiskoetta kattavat yhteensä 142,16 EK-kilometriä. Päivän aikana ajetaan neljä erikoiskoetta kukin kahdesti. Ohjelmassa ovat Parkkola (EK 11/15, 15,51 km), Västilä (EK 12/16, 18,94 km), Päijälä (EK 13/17, 20,19 km) ja Leustu (EK 14/18, 16,44 km). 

Suomen MM-ralli huipentuu sunnuntaina kahdesti ajettavaan Ouninpohjaan (EK 19/20, 23,98 km), joista jälkimmäinen toimii Power Stage -erikoiskokeena. Rallin juhlallisuudet nähdään Kakaristossa Jämsässä alkaen klo 14:15.
 
Tuloksia: Suomen MM-ralli WRC2, 10/20 EK:tta:
1. Roope Korhonen – Anssi Viinikka (FIN) Toyota GR Yaris Rally2: 59:17.7
2. Robert Virves – Viilo Jakko (EST) Škoda Fabia RS Rally2: + 3.8
3. Georg Linnamäe (EST) – James Morgan (GB) Toyota GR Yaris Rally2: + 5.5
….
8. Emil Lindholm – Reeta Hämäläinen (FIN) Škoda Fabia RS Rally2: + 1:07.5

about

Emil Lindholm

DRIVER

Reeta Hämäläinen

CO-DRIVER

Calendar -25

  • 24.-27.04.
    Rally Islas Canarias
    WRC2
  • 05.-08.06.
    Rally Italia Sardegna
    WRC2
  • 31.-03.08.
    Secto Rally Finland
    WRC2

partners

Emil Lindholm

+358 500 441 917
emil.lindholm@sebateam.fi