Toksport WRT:n Škoda Fabia Rally2 Evolla kilpailevat Emil Lindholm ja Reeta Hämäläinen ajavat Suomen MM-rallissa perjantain ja kymmenen ajetun erikoiskokeen jälkeen WRC2-luokassa toisena.
Suomen MM-rallin kymmenen ensimmäistä erikoiskoetta sujuivat GRX-tiimin kaksikolta suunnitelmien mukaisesti. Sijoitus WRC2-luokassa vaihteli päivän aikana kakkossijasta kolmossijaan. Uudelleen WRC2-luokan toiseksi Lindholm nousi illan viimeisen erikoiskokeen jälkeen.
- Ei tätä huonoksikaan päiväksi voi sanoa. Teemu (Suninen) ajoi pienen etumatkan, mutta matkaa on jäljellä riittävän paljon siihen, että kyseisen etumatkan voi vielä ajaa kiinni. Mutta sarjan edellisestä MM-rallista Virosta viisastuneena ihan kaikkia riskejä ei kannata laittaa peliin.
- Huomenna jatketaan samalla yrityksellä ja fiiliksellä kuin tänään. Se riittää tai sitten ei. Meillä ei ollut päivän aikana mitään ongelmia. Automme ja kaikki muukin toimivat hienosti.
Perjantai-illan neljälle viimeiselle erikoiskokeelle Lindholm päätti tiimeineen pelata vähän erilaista rengasstrategiaa, joka ei sitten onnistunut.
- Säätietomme ei valitettavasti pitänyt paikkansa. Olimme varautuneet sateeseen, jota ei sitten tullut. Muutama sekunti meni väärän rengasvalinnan takia, mutta ei loppujen lopuksi mitään isompaa, Lindholm totesi.
- Ralli ratkaistaan huomenna. Lauantaiaamun erikoiskokeet ovat perinteisesti olleet MM-ralleissa tapahtumarikkaita. Hyvillä mielin jatkamme omaa työtämme huomenna, Lindholm muistutti.
Huomenna lauantaina edessä on Suomen MM-rallin pisin kilpailupäivä. Jämsän suunnalla ajetaan kaikkiaan kahdeksan (150,30 km) erikoiskoetta. Kilpailun viimeisenä päivänä sunnuntaina ohjelmassa on vielä neljä (43,92 km) erikoiskoetta. Ralli päättyy klo 13:18 Ruuhimäessä ajettavaan (11,12 km) Power Stage-erikoiskokeeseen.
Tuloksia: Suomen MM-ralli, WRC2, Jyväskylä:
1. Teemu Suninen – Mikko Markkula Hyundai i20 N Rally2 53:41.1
2. Emil Lindholm – Reeta Hämäläinen Škoda Fabia Rally2 Evo + 19.4
3. Mikko Heikkilä – Samu Vaaleri Škoda Fabia Rally2 Evo + 19.7
4. Sami Pajari – Enni Mälkönen Škoda Fabia Rally2 Evo + 26.5
5. Egon Kaur (EST) – Silver Simm (EST) Volkswagen Polo GTI R5 + 46.7