GRX-tiimin Emil Lindholm ja Reeta Hämäläinen ajavat Suomen MM-rallissa WRC3-luokan kärjessä
avauspäivän jälkeen. Rallin yleiskilpailussa TGS Worldwiden tiimin Škoda Fabia R5 Evolla kilpaileva kaksikko ajaa sijalla 12.
GRX-tiimin Emil Lindholm oli tyytyväinen Suomen MM-rallin avauspäivän antiin. Rallin kuudella erikoiskokeella Lindholm kellotti neljä pohja-aikaa ja johtaa WRC3-luokkaa 17,1 sekunnin erolla Mikko Heikkilään. Rallin yleiskilpailussa Lindholm ajaa sijalla 12.
- Päivän kaksi ensimmäistä erikoiskoetta olivat ensimmäisellä ajokerralla liukkaita, mutta mitään muuta mainittavaa ei oikeastaan tapahtunut. Ihan suunnitellusti meni, ajo oli rentoa ja ei virheitä.
- Toisella ajokerralla pito oli parempi. Päivän viimeinen pätkä Oittila ei ollut kovin liukas, mutta se oli meidän lähtöpaikallamme jo aika rajussa kunnossa. Pari kertaa saimme aika ikäviä iskuja tiestä kaivautuneista irtokivistä. Ei niissä tilanteissa voi muuta kuin yrittää, että osumat tulisivat keskelle pohjapanssaria, Lindholm toteaa.
Suomen MM-ralli jatkuu huomenna ja edessä on kilpailun pisin päivä ja yhdeksän erikoiskoetta (151,95 km).
- Huomenna on kivoja pitkiä pätkiä luvassa. Samalla rytmillä eteenpäin. Erityisesti Kakaristoa ja Päijälää odotan, ne ovat hienoja teitä, Lindholm muistuttaa.
Suomen MM-ralli jatkuu huomenna Jyväskylästä klo 6:43 alkaen. Ensimmäisiä kilpailijoita odotetaan päivän maaliin Jyväskylään takaisin klo 20:30.
Tuloksia: Suomen MM-ralli WRC3-luokka 6/19 erikoiskoetta:
1. Emil Lindholm – Reeta Hämäläinen (FIN) Škoda Fabia R5 Evo 47:01,5
2. Mikko Heikkilä – Topi Luhtinen (FIN) Škoda Fabia R5 Evo + 17,1
3. Teemu Asunmaa –Marko Salminen (FIN) Škoda Fabia R5 Evo + 29,5
4. Eerik Pietarinen – Antti Linnaketo (FIN) Volkswagen Polo GTI R5 + 35,2
5. Pepe López – Borja Odriozola (ESP) Škoda Fabia R5 Evo + 1:57,7